Sisäinen Epävarmuus saa aikaan hyvää

posted in: Uncategorized | 0
Rakastan vapauttani, vapautta haaveilla omat haaveeni, vapautta asettaa tavoitteeni, suunnitella tehtäväni ja ajankäyttöni. Vapaus on varmasti yksi merkittävimpiä syitä sille, että edelleen toimin itsenäisesti, omassa pienessä mutta sisukkaassa yrityksessäni, joka fyysisesti asettuu mihin milloinkin minua huvittaa asettua. 

Kuluneen syksyn aikana olen harjoittanut vapautta kuunnella sydäntäni ja ohjautua sen viitoittamaan suuntaan. Sydämeni on osoittautunut viisaammaksi kuin koskaan olen tajunnutkaan. Ihmettelen, etten ole hoksannut kääntyä sen puoleen jo kauan sitten. Se johtuu siitä, että olen elänyt hyvin pääkeskeisesti järjen tai usein intuitionkin varassa, vaikka sydämeni on yrittänyt viestitellä olemassaolostaan monesti ja monin tavoin jo kauan. 

On joulukuun alku. Kuten aina joulukuussa, katselen mielessäni taaksepäin, tällä kertaa myös sydämelläni, lopuillaan olevaa vuotta. Sydämeni on paljosta kiitollinen. Kaikki on mennyt lopulta hyvin.

Kohdistan huomioni tulevaan vuoteen. On helppoa haaveilla ja suunnitella niinkuin aina ennenkin. Voisin vaikka saman tien täyttää kalenterini erilaisilla tapahtumilla, valmennuksilla, luku- ja kirjoitushetkillä, kaikella mikä vie eteenpäin sellaisia asioita joiden puolesta haluan toimia. Annan mielikuvitukseni viedä minut jo tuleviin tilanteisiin, katselen mielikuvia paikoista joissa tulen olemaan, ihmisistä joita tulen tapaamaan. Tunnen jo tunnelmia tulevasta, kihelmöivän kiinnostavia, hykerryttävän hauskoja… Ja kuvittelusta nautiskellessani huomaan yhtäkkiä, kuinka myönteisten mielikuvien joukkoon alkaa sekoittua välähdyksiä toisenlaisesta todellisuudesta. Näissä välähdyksissä näen vaivaantuneita katseita, piinaavaa hiljaisuutta, tyhjiä valmennustiloja. Näen kuinka raahustan kadulla liian raskaan reppuni kanssa, mieli maassa, pettyneenä. Näky kouraisee mahanpohjasta.

Mitä ihmettä tässä tapahtuu? Tulevaisuuteni on omissa käsissäni, olen vapaa luomaan ainakin mielikuvani tulevasta, mutta miksi ne nyt alkavatkin muovautua negatiivisiksi. Kuka niitä sabotoi, pilaa sisäisen slide showni?

Vastauksena kysymykseeni Sisäinen Epävarmuus aloittaa narisevalla äänellään:

-Voit kuvitella ihan mitä vaan, mutta muistelepa tilannetta tasan vuosi sitten. Aivan kuten tänäänkin, kyhäilit suunnitelmia tulevalle vuodelle, rustailit kalenteriisi sitä sun tätä, mutta kuinkas sitten kävikään? Toteutuivatko suunnitelmat sellaisinaan tai edes puoliksi? Noooo EIVÄT TOTEUTUNEET! Eteen tulikin sitä yllättävää ja tätä yllättävää. Sitten deletoitiin kalenteritapahtumia viime tipassa, kehkeyteltiinkin jotain ihan muuta. Sanoisin että suunnitelmat heittivät häränpyllyä. Ihan muuta sait kuin alun perin tilasit. Jospa tällä kertaa varautuisit epävarmuuteen ja olisit enemmän varuillasi, etkä hihkuisi ja hehkuttelisi etukäteen. Suunnittele pettymyksiä, laita kalenteriin aikaa käpertymiselle.

-Olisi pitänyt arvata että sä puutut tähän tilanteeseen, Sisäinen Epävarmuus. Olinkin luomassa sun näkökulmasta taas ihan liian itsevarmuutta huokuvia mielikuvia. Silloinhan sä aina ilmaannutkin paikalle muistuttelemaan kaikesta siitä mikä voi mennä pieleen. Myönnän ettei tämä vuosi nyt aivan vastannut mun suunnitelmia, itse asiassa ei siis juuri ollenkaan jos totta puhutaan, mutta satuitko huomaamaan että suunnitellun tilalle tuli aika paljon muuta, monta todella loistavaa juttua?

-Tuli tuli, jos ei loistavaa niin ainakin juttua tuli. Kovin on kuitenkin hataralla pohjalla tuollainen ”spontaani” toiminta. Ensin muka suunnitellaan ja sitten muutetaan, suunnitellaan ja taas muutetaan. Äläkä unohda että petytään ja käperrytään.

Keskustelu herättää Luovuuden, joka puuttuu puheeseen:

-Tää vuosi on ollut hienoa aikaa. Otin ohjat siinä helmikuun alussa, kun näytti että tilanne on just sopivasti epävarma. Hei mä otan täyden vastuun suunnitelmien muuttumisesta ja sanoisin, että loppujen lopuksi tulokset on olleet kaikessa monimuotoisuudessaan yllättäviä, mielenkiintoisia ja taatusti erilaisia kuin kukaan arvasi. Ja ollaanko nyt jotenkin huonossa jamassa? Ei sinne päinkään. Mä olen erityisen tyytyväinen näistä uusista kehityskeskusteluista mitä täällä Päässä käydään. Ja toi Sydän. Se on niin <3.

-Luovuus! Ihana että tulit mukaan keskusteluun. Sisäinen Epävarmuus saa aina mut niin pois tolaltani ja alan epäillä kaikkia ajatuksiani.

-Ei mitään hätää. Mun tehtäväni on auttaa sua joustavasti eteenpäin. Ja kuule, mun täytyy kyllä todeta, että toi Sisäinen Epävarmuus on kuitenkin hyvä olla mukana, sopivassa määrin, ehkä vähän pienemmässä roolissa kuin tähän asti. Se kuitenkin tavallaan mahdollistaa mun toiminnan. Jos sä olisit varma kaikesta ja porskuttaisit vaan menemään suunnitelmiesi mukaan, sä olisit kuin kone, etkä tarvitsisi mua, sun omaa Luovuutta. Sähän rakastat mua, eikö?

-Rakastan. No tota en tullutkaan ajatelleeksi. Epävarmuus ja Luovuus, kuulutte yhteen! Niinpä tietysti. Mutta kaipaisin tähän yhteistyöhön silti vielä jotakin vakauttavaa, joka vähän rauhoittaisi mun tunteita. Tää on mulle nyt vähän liian vuoristorataa. Taidan kysyä Sydämeltä mitä se suosittel…

Samassa paikalle porhaltaa Luottamus:

-Vihdoinkin mut pyydetään mukaan! Mä olen sun Sisäinen Luottamus, voit nojata minuun kun Epävarmuus iskee ja Luovuus lennättää liian vauhdikkaasti.

-Hei Sisäinen Luottamus! Wau mikä yhdistelmä: Epävarmuus, Luovuus ja Luottamus. Viisas Sydän. Josko me sitten alettais yhdessä katsella tuota ensi vuotta?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *