Paniikkihäiriöni ja minä

posted in: Uncategorized | 0
Edellisissä blogikirjoituksissani (Sisäisen Kriitikon uusi toimenkuva, Yliampuva Sisäinen Kannustaja ja Sisäinen Epävarmuus saa aikaan hyvää) olen kirjoittanut aiheista mielen sisäisen vuoropuhelun muodossa keventääkseni asioita, jotka saattavat välillä olla vakaviakin. Tämän päivän aiheeseen vuoropuhelu olisi saattanut tuoda liiankin humoristisen ja kepeän sävyn, joten päätin kirjoittaa perinteisemmällä tyylillä. Aihe on nimittäin paniikkihäiriö, omakohtaisena kokemuksena.

Olin muistaakseni seitsemänvuotias, kun eräänä iltana unta odotellessa tajuntaani iski säikäyttävä ajatus: Sisälläni on luuranko. Kotonamme oli paljon kirjoja ja muistaakseni siellä oli myös kirja, joka kertoi havainnollisin kuvin ihmiskehon rakenteesta ja toiminnasta. Olin todennäköisesti nähnyt kuvan luurangosta. Luurangon ja erityisesti pääkallon kuva oli iskostunut mieleeni ja ajatus siitä, että sellainen oli sisälläni enkä pääsisi sitä mihinkään karkuun, tuntui kammottavalta. Näin mielessäni lähikuvan pääkallosta ja pelkäsin niin, että sydän tuntui hakkaavan ulos rinnasta. Pyörin sängyssäni ahdistuneena, kunnes jossain vaiheessa yötä väsymys vei voiton ja nukahdin levottomaan uneen.

Jostain syystä kehitin luurankoni kuvittelemisesta jonkinlaisen iltarituaalin. Pääkallo palasi mieleeni sillä hetkellä kun laskin pääni tyynylle ja sama ahdistus piti minut hereillä illasta toiseen. En puhunut asiasta kenellekään, koska olin jo siinä vaiheessa oppinut olemaan häiritsemättä vanhempiani ”turhalla murehtimisella”, niinkuin äitini asian ilmaisi. Olin ollut ilmeisen murehtiva lapsi jo aiemminkin, pohtinut ja kysellyt kaikenlaista. En tiedä kuinka kauan jatkoin tätä itseni pelottelemisen rituaalia, mutta muistan myös, kuinka jossain vaiheessa aloin ymmärtää, että voisin tietoisesti päättää olla ajattelematta luurankoa ja ajatella jotain muuta. Kun nyt katson asiaa aikuisen ja erityisesti mielen valmentajan näkökulmasta, tiedän että se oli tärkeä prosessi. Sain ensimmäisen kokemukseni siitä, että jotkut ajatukseni vaikuttavat minuun ja tunteisiini tavalla jota en halua ja silloin voin päättää muuttaa ajatuksiani ja hallita samalla tunteitani ja kehoni reaktioita.

Huolimatta tästä varhaisesta oivalluksestani olen elämäni varrella saanut opiskella tätä samaa asiaa uudelleen ja uudelleen, välillä hyvinkin vaikeiden kokemusten kautta. Yli kolmekymmentä vuotta luurankopelkoni jälkeen sain varsinaisen sysäyksen alkaa todella kiinnostua mielestä ja sen valtavasta voimasta. Elin stressaavaa vaihetta elämässäni ja pikkuhiljaa ahdistuneisuuteni lisääntyi, kunnes se kehittyi lopulta paniikkikohtauksiksi. Kohtaus alkoi aina salakavalasti. Jo ennenkuin tiedostin ensimmäistäkään ahdistavaa ajatusta, kehoni alkoi käyttäytyä kuin valtavan uhan alla: Sydän hakkasi, hengittäminen muuttui työlääksi ja pelkäsin kuolevani tai vähintään pyörtyväni. Jos satuin kohtauksen iskiessä olemaan julkisella paikalla, halusin nopeasti kotiin, piiloon ihmisten katseilta. Saatoin jättää ostoskärryni keskelle supermarketin käytävää ja rynnätä autoon. Kohtausten toistuttua viikosta toiseen aloin vältellä liikkumista julkisilla paikoilla. Usein kääriydyin peittoon ja odottelin sohvan nurkassa kunnes sain hengitykseni kulkemaan, sydämenlyönnit tasaantumaan ja kehon vapinan loppumaan. Tuntui käsittämättömältä, että minä joka olin ollut työelämässä ja harrastuksissa aktiivisesti ja innokkaasti, olin yhtäkkiä täysin voimaton oman itseni hallitsemisessa. 

Vaikka olin jo luurankopelkoni kautta huomannut että ruokin pelkojani mielikuvillani, en osannut heti alkaa tarkastella mielikuviani paniikkikohtausteni taustalla. Sen sijaan käännyin lääkärin puoleen, joka kehotti minua murehtimaan vähemmän ja tarjosi mietoja mielialalääkkeitä. Hain apua myös psykoanalyyttisestä terapiasta, jossa tutkiskeltiin yhdessä lapsuuttani ja etsittiin ongelmia suhteestani vanhempiini. Saimme terapeutin kanssa yhdessä kehiteltyä varsin näyttävän ongelmakokonaisuuden, mutta se ei enää edes muistuttanut minun elämääni. Olin kuvitellut hänen ohjauksessaan monimutkaisia skenaarioita, joilla ei kuitenkaan ollut mitään tekemistä lapsuuteni todellisuuden kanssa. Luovaa, mutta ei vähentänyt ahdistustani. Lopetin terapian. 

Lopulta ajatus mielikuvien voimasta tuli eteeni uudelleen kirjasta ”From Panic to Power”, jota eräs ystäväni suositteli kuunneltuaan valitustani kahvikupposen äärellä. Kirjan avulla ymmärsin alkaa kuunnella sisäistä puhettani ja kysymyksiä, jotka kaikuivat mielessäni usein ennen paniikkikohtauksen alkamista: Entä jos jotain kamalaa tapahtuu? Entä jos pyörryn kaikkien ihmisten nähden? Entä jos minut viedään tajuttomana sairaalaan enkä ole oikeaan aikaan hakemassa lastani koulusta? Entä jos kuolen? Kysymysten myötä mieleni kuvitti elävästi ikäviä tapahtumia eteeni. Näin itseni makaamassa keskellä katua, näin itseni ajamassa sillalta jokeen, näin lapseni itkemässä äitinsä perään. Ymmärsin jälleen pelottelevani itseäni ja huomasin, että mielikuvillani oli valtava voima tunteisiini ja lopulta käytökseeni. Mielikuvani saivat minut käpertymään itseeni ja suojelemaan itseäni uhilta, joita kukaan muu ei nähnyt eikä ymmärtänyt. 

Lucinda Bassett, From Panic to Power -kirjan kirjoittaja tuntui ymmärtävän. Kirjaa lukiessani tunnistin itseni, aivan kuin kirja kertoisi minusta. Tunsin helpottuneisuutta ja aloin luottaa siihen että selviäisin eteenpäin ja voisin jopa vapautua paniikkihäiriöistä. Opin, että mielikuvieni takana on valtava luovuus, jota voisin hyödyntää myös auttaakseni itseäni. Ymmärsin, että jos minussa asuu kyky saada itseni pelkäämään kuollakseni ilman ulkoista syytä, minussa asuu myös kyky parantaa itseni ja kyky tehdä jotain todella hienoa. Halusin oppia käyttämään tätä kykyä johonkin hyvään, itselleni ja muille.

Asiat, varsinkaan henkilökohtaiseen kasvuun liittyvät asiat, eivät aina etene kovin nopeasti. Minun kohdallani meni vuosia paniikkihäiriöstä vapautumisen jälkeen, ennenkuin aloin tietoisesti opiskella sellaista, joka lopulta teki minusta mielen valmentajan. Jossain vaiheessa pohdin jo mahdollisuutta matkustaa USA:han Lucinda Bassettin oppiin, mutta se olisi ollut minulle silloin teinin ja pienen lapsen äitinä lähes mahdoton ajatus toteuttaa. Ja niin sitten löysin NLP:n (neuro-linguistic-programming), mielen valmennukseni kulmakiven, jota saatoin opiskella kotipaikkakunnallani loistavan kouluttajan, Veli-Matti Toivosen ohjauksella. Mutta jo vuosia kestänyt NLP-matkani onkin sitten toisen blogikirjoituksen aihe. Kirjoitan siitä jonain kauniina päivänä.

Kaikille niille, jotka kärsivät paniikkikohtauksista haluan sanoa: Paniikkihäiriösi on merkki siitä, että olet todellinen timantti, luova, herkkä ja upea ihminen! Älä lannistu ahdistuneisuutesi tähden. Et ole yksin, vaan meitä on paljon muitakin, jotka koemme tai olemme kokeneet samaa. Etsi itsellesi tietoa ja vertaistukea. Jos ymmärrät englantia, googlaa Lucinda Bassett. Löydät häneltä varmasti paljon hyödyllistä tietoa ja ohjausta. Jos haluat olla yhteydessä minuun, voit tehdä sen lähettämällä sähköpostia osoitteeseen heli@helijarvelin.fi.  En ole koulutukseltani terapeutti, enkä edes tarjoa varsinaista terapiaa, mutta voin tarjota sinulle vertaistukea ja tarvittaessa mielen valmennusta NLP-pohjalta. Jos tarvitset terapiaa, voin myös auttaa sinua löytämään sopivan terapeutin.

<3 Heli

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *